Viivi
21.3.1999 - 4.6.2010

Tiedot:
Nimi: Viivi Rotu: sekarotuinen (i: saksanpaimenkoira, e: kultainennoutaja/lapinkoira) Syntymäaika: 21.3.1999 Lonkat: E-E Muuta: Luupiikki Eläessään Viivi harrasti agilitya, tokoa, flyballia, mätsäreitä sekä vepeä.
Viivi on ensimmäinen oma koirani. Sain sen ollessani kaksitoistavuotias, ja todennäköisesti sen hetkisesti onnellisin tyttö maan päällä. Haimme sen Ylämyllyltä, ja Viivi oli tulosta sekarotuisen nartun ja naapurin saksanpaimenkoiran kohtaamisesta oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Viivin kanssa harrastimme kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä. Kävimme paljon match showssa ja koiratapahtumissa ja vuoden ikäisenä menimme ensimmäiselle agilitykurssille, jossa kilpailemisen aloitimme noin vuosi tämän jäljeen. Menestys oli vaihtelevaa koska Viivi tiputti paljon rimoja, ja myöhemmin syyksi selvisi huonot lonkat. Lopetimme agilityn kokonaan 2006. Tätä ennen Viivi oli noussut kakkosluokkaan, saanut tokon alokasluokasta ykköstuloksen, sekä tullut toiseksi sekarotuisten tottelevaisuuden SM-kilpailuissa -03.
Luonteeltaan Viivi oli melko itsepäinen, mutta kuitenkin herkkä. Se oli valpas ja energinen koira, joka rakasti pitkiä metsälenkkejä ja uimista. Näin jälkikäteen ajateltuna Viivin kanssa tuli tehtyä kaikki mahdolliset virheet mitä ensimmäisen koiran kanssa voi tehdä, joten nostan hattua sille kuinka pitkä sen kärsivällisyys oli ja kuinka paljon se minulle opetti. Valitettavasti Viivillä oli todella huonot lonkat, sekä luupiikki selässä, joten viimeiselle matkalle Viivi lähti 4.6.2010.
|